Mikä on hallitus

Keväällä 2007 aloittanut Vanhasen II hallitus oli keskustan, kokoomuksen, vihreiden ja ruotsalaisten muodostama enemmistöhallitus, samoin sen seuraajaksi kesäkuussa 2010 nimitetty Kiviniemen hallitus. Ruotsalainen kansanpuolue on ollut hallitusten...
Trends
Valtioneuvosto (kansanomaisesti hallitus, ruots. statsrådet) on Suomen ylintä toimeenpanovaltaa käyttävä elin. Se käsittää pääministerin ja ministerien muodostaman hallintovallan keskittymän ja laajemmassa merkityksessä sillä tarkoitetaan...
Petteri Orpon (kok.) hallitus päätti tiistaina lisäleikkauksista ja veronkorotuksista, joilla julkisen talouden rahareikiä paikataan. Koko paketti on yhteensä kolme miljardia euroa. Leikkauksia ja veronkorotuksia tehdään, koska verotuloja ei ole...
Valtioneuvosto ja eduskunta. Hallituksen ja eduskunnan suhde on keskeinen osa parlamentaarista demokratiaa. Eduskunta valvoo hallituksen toimintaa ja varmistaa, että se noudattaa lakia ja toimii kansalaisten edun mukaisesti. Hallitus on vastuussa...
Suomen hallinto perustuu Suomen valtiomuotoon tasavaltaan.Se koostuu valtion ylimmistä toimielimistä, valtion hallintojärjestelmästä, kuntien itsehallinnosta, riippumattomasta tuomioistuinlaitoksesta, muusta itsehallinnosta ja välillisestä...
Kunnanhallitus (itseänsä kaupungiksi kutsuvissa kunnissa myös kaupunginhallitus, lyhenne KH tai kh) on kunnanvaltuuston itselleen (ja näin kunnallekin) valitsema hallitus. Se on yksi kunnan kolmesta pakollisesta toimielimestä, joka valmistelee...
Hallitusneuvottelut 2023. Miten hallitus muodostetaan eduskuntavaalien jälkeen? Hallitusneuvotteluissa neuvotellaan hallituksen ohjelmasta, sovitaan ministerien määrästä sekä ministerisalkkujen jakautumisesta ja työnjaosta puolueittain. Uuden...
13.4.2023 14:06. Kokoomus voitti eduskuntavaalit, ja seuraavaksi kansanedustajien määrällä mitattuna suurin puolue ryhtyy kasaamaan Suomeen uutta hallitusta. Hallituksen muodostamiseen liittyy useita käytäntöjä ja muodollisuuksia. Hallitustunnustelut ja...
Katso kaaviosta, miten asiat etenevät ja kuinka Suomelle saadaan uusi hallitus. 16:21. Video: Rinne jätti eropyyntönsä tänään presidentti Sauli Niinistölle. Katso videolta Rinteen tiedotustilaisuus asiasta. Luetuimmat. nyt tänään viikko Lataa lisää...
Ammattina hallitustyö. Mitä hallitustyön ammattilaiselta vaaditaan? Olen haastatellut aiheesta useita yrittäjiä, perheomistajia ja ammattijohtajia. "Kultainen kolmio" yrityksen katolla on kiinnostava kombinaatio, jonka dynamiikasta puhutaan...
  • Safe
  • Encrypted

See more